NetEntin Reel Rushin ulkonäkö voi aluksi hämätä. Se näyttää monin tavoin varsin tavanomaiselta kolikkopeliltä, mutta sitä se ei todellakaan ole. Siinä on aivan omanlaisensa bonustoiminnot ja kiekkorakenne, joka myös muuttuu pelin edetessä. Pelin varsinainen juju on siinä, että aina edetessäsi myös voittotapojen määrä kasvaa. Niitä on parhaimmillaan peräti 3125 erilaista. Reel Rush palkitsee pelaajaansa myös ilmaisilla pyöräytyksillä.

Kiekoilla pyörii ihanan herkullisen näköisiä makeisia ja hedelmiä, voitokkaimpana niistä mansikka. Tavoittelemisen arvoinen on toki myös wild, joka korvaa kaikki muut symbolit ja auttaa näin voittoyhdistelmien muodostamisessa. Scattereita ei tavallisesta poiketen peliin sisälly, vaan bonustoimintoihin edetään yksinkertaisesti peruspelissä voittamalla. Reel Rush onkin helposti opittava peli.

Tämä siis siitäkin huolimatta, että se eroaa monin tavoin perinteisistä kolikkopeleistä. Reel Rush onkin oiva peli niille, joita tavanomaiset kolikkopelit ovat jo alkaneet kyllästyttämään, ja jotka haluavat hieman vaihtelua. Reel Rushin pariin kannustaa totta kai myös sen tarjoamat hyvät voitot. Maksimivoitto on kokonaiset 480 000 kolikkoa – todellakin tavoittelemisen arvoinen potti. Lisäksi jaossa on aivan perinteinen jackpotkin, jonka saa viidellä mansikalla. Sen arvo on 1000 kolikkoa.

 Jos haluaa vain nauttia ihanan värikkäästä pelistä ja jännittävistä toiminnoista ilman rahavoittojen tavoittelua, Reel Rushia voi pelata myös ihan leikkirahallakin. Seuraavassa kerromme lisää pelistä ja tarkemmin erityisesti sen tavanomaisesta poikkeavasta kiekko- ja voittorakenteesta.

Panokset ja voittolinjat

Reel Rushin huomiota herättävin piirre on sen uniikki kiekkorakenne, jossa hylätään tavanomainen viiden kelan ja kolmen rivin asetelma. Reel Rushin kiekkorakenne on hieman jalokiven muotoinen: kiekoilla 1 ja 5 on yksi symboli, kiekoilla 2 ja 4 niitä on kolme ja keskimmäisellä kiekolla viisi. Kelarakennelma voi myös muuttua pelin aikana.

Voit valita kolikon arvon väliltä 0,01-0,20 € ja kolikoiden määrän väliltä 1-10. Slotin maksimipanoksen saa suoraan käyttöönsä Max Bet -painikkeella. Mukana on myös wild, joka voi ilmestyä kiekoille 2, 3, 4 ja 5. Ilmestyessään se korvaa kaikki muut symbolit. Pelin RTP on 97,00 %, jota voi pitää varsin hyvänä. Lisätietoja saa klikkaamalla Paytable-painiketta.

Ulkoasu ja teema

Reel Rushin ulkoasu on hieman retrotyylinen, kuin jostain vanhan kunnon Nintendon Gameboy-pelistä. Taustalla näkyy kumpuilevaa maasto puineen ja sienineen, ja kiekoilla hedelmät ja makeiset hehkuvat suloisissa väreissä. Kaiken kaikkiaan Reel Rush näyttää miellyttävältä ja mukavan värikkäältä. Makeiset ovat keltaisia, oransseja, vihreitä, punaisia ja violetteja. Lisäksi kiekoilla esiintyy erilaisia herkullisia hedelmiä ja marjoja: mansikoita, ananaksia, sitruunoita, viinirypäleitä, luumuja ja vesimeloneita.

Ulkoasun suhteen Reel Rushin huomiota herättävin piirre on sen uniikki kiekkorakenne, jossa kiekkojen symbolimäärät vaihtelevat. Tarvittavat pelitoiminnot löytyvät selkeästi ruudun alareunasta, ja jos olet pelannut ennenkin NetEntin pelejä, asettelu on muistakin peleistä tuttu. Äänimaailma on melko seesteinen; ainoastaan voittojen tullessa se herää vahvemmin eloon.

Bonustoiminnot

Reel Rushissa on varsin uniikki tapa kerätä ilmaiskierroksia. Uudelleenpyöräytyskierroksille pääsee peruspelin puolella voittoyhdistelmillä – ei siis erillisillä scattereilla tai bonussymboleilla. Ensimmäisellä uudelleenpyöräytyksellä on jälleen mahdollisuus saada uusi kierros, tämän jälkeen taas uusi ja niin edelleen aina maksimissaan viiteen uudelleenpyöräytykseen asti. Näistä kierroksista tekee todella jännittäviä se, että aina seuraavalle kierrokselle edetessäsi kiekkorakenne muuttuu lisäten samalla myös voittotapojen määrää. Ensimmäisellä kierroksella voittotapoja on 135, toisella 405, kolmannella 675, neljännellä 1125 ja viidennellä peräti 1875. Viidennelle tasolle päästyäsi sinut palkitaan lisäksi kahdeksalla ilmaiskierroksella, joilla voittomahdollisuudet nousevat huikeaan 3125:een. Bonuskierroksilla eteneminen siis todellakin kannattaa ja voittomahdollisuudet paranevat. Lisätietoja löytyy pelin Paytable-painikkeen takaa.

Hyvät puolet

Reel Rushissa on ihanan värikäs ja herkullinen ulkoasu. Parasta pelissä on kuitenkin, että se tarjoaa aivan uniikin ja omaperäisen pelikokemuksen. Siinä edetään bonuskierrokselta toiselle taso kerrallaan, ja voittomahdollisuudet paranevat kierros kierrokselta. Korkeimmalla tasolla saa lisäksi kahdeksan ilmaiskierrosta. Ilmaiskierroksille pääsemisen tekee todella kutkuttavan jännittäväksi se, että niissä on parhaimmillaan peräti 3125 erilaista tapaa voittaa. Peruspelin aikana wild auttaa voittoyhdistelmien muodostamisessa.

Reel Rushissa on lisäksi aivan omanlaisensa kiekkorakenne, joka myös muuttuu kierroksilla edetessä. Slotti ei turvaudu tuttuun ja turvalliseen, vaan tarjoaa vaihtelua kaikille sitä kaipaaville. Jaossa on myös todella hyviä voittosummia, ja pelin RTP on hieman tavanomaista tasoa korkeampi. Tämä on aina hyvä asia pelaajan kannalta.

Huonot puolet

Reel Rushista tekee vaikuttavan pelikokemuksen se, että se poikkeaa niin paljon tavanomaisista kolikkopeleistä. Tämän kääntöpuolena on se, että osa pelaajista voi jäädä kaipaamaan juuri niitä tavanomaisia elementtejä, joita slotit yleensä tarjoavat. Reel Rushissa ei ole esimerkiksi lainkaan scattereita eikä myöskään voittokertoimia. Huikea 1000 kolikon jackpot on toki varsin mukava sekin, mutta progressiivinen jackpot, joka voisi kohota tätäkin suuremmaksi, lisäisi toki pelin jännittävyyttä entisestään.

Kun ottaa huomioon, miten innovatiivinen peli Reel Rush muuten on, mielikuvitus ei valitettavasti ole riittänyt enää äänimaailmaa suunniteltaessa. Se on nimittäin varsin tavanomainen eikä tarjoa pelaajalle mitään suuria elämyksiä. Moniin todella upeisiin peleihin verrattuna slotin ulkoasukin voi vaikuttaa lattealta.

Yhteenveto

NetEnt on jälleen kerran onnistunut kehittämään pelin, joka tarjoaa jotain uutta ja innovatiivista pelaajille, jotka luulevat nähneensä jo kaiken. Reel Rush eroaa edukseen omaperäisellä kiekkorakenteellaan, joka myös muuttuu pelin edetessä sekä bonuspelillään, jossa pelaaja pääsee etenemään tasolta toiselle. Voittotapojen määrä kasvaa kasvamistaan huikeaan maksimimääränsä 3125:een asti.

Jos olet etsinyt uudenlaista ja erilaista kolikkopeliä, kannattaa todellakin kokeilla Reel Rushia. Konkareiden lisäksi se sopii erittäin hyvin myös vasta kolikkopeliuransa aloittaneille, sillä se on varsin simppeli peli, johon pääsee helposti sisälle. Aikaisempaa kokemusta kolikkopeleistä ei todellakaan tarvita. Ja halutessaan Reel Rushia voi kokeilla aluksi ihan leikkirahallakin. Silloin jää tosin vaille slotin tarjoamista huimista voitoista. Kokeile siis sinäkin!